top of page
Etsi
  • minnaarve

TPS 100 vuotta


Rakkaat Tepsiläiset ja liikunnan, urheilun ja Tepsin ystävät


Mustavalkoinen sydän on sykkinyt Turussa jo vuosisadan ajan, tarjoten unohtumattomia elämyksiä ja yhteisöllisyyttä meille turkulaisille. Kotiseurana TPS on ollut kaupungille tärkeä, pitkäaikainen ja monipuolinen yhteistyökumppani. Kuvaavaa on, että tänä samana vuonna, kun TPS juhlii omia 100-vuotisjuhliaan, niin samoin tekee myös kaupungin liikuntalautakunta. Olemme kulkeneet siis jo vuosisadan ajan rinta rinnan turkulaista liikunta- ja urheilukulttuuria luoden.


Meillä jokaisella täällä olevalla on mielessämme varmasti asioita joista olemme kiitollisia Tepsille.  Minä olen kiitollinen Tepsille turkulaisten liikuttamisesta.


Tepsi on maamme vahvimpia junioriseuroja ja se liikuttaa vuosittain tuhansia turkulaisia lapsia ja nuoria eri lajien parissa. Olette seurana onnistuneet vuosi vuoden perään sytyttämään liikkumisen palon uusiin ikäluokkiin ja houkuttelemaan eri taustoista tulevia lapsia- ja nuoria harrastamisen pariin eri puolilla Turkua. Lapsuuden liikuntaharrastus tuo välittömiä terveyshyötyjä, ja luo perustan koko elämän mittaiselle liikunnalliselle elämäntavalle.

Turun palloseura on turkulaisille lapsille ja nuorille, myös enemmän, kuin pelkkä urheiluseura tai harrastuksen toteuttaja. Se on  yhteisö, porukka, jonka tuki kantaa myös silloin, kun muu elämä ympärillä kuohuu. Valmentajista, huoltajista ja muista harrastusporukan aikuisista taas muodostuu tärkeitä, turvallisia aikuisia, joiden elämänohjeet muistetaan myös kaukalon ja kentän ulkopuolella. Seuratoiminnassa mukana olevien lasten- ja nuorten rinnalla kulkeminen, kannustaminen ja kohtaaminen onkin seuratoiminnassa vähintään yhtä arvokasta, kuin konkreettinen liikuntaharrastuksen mahdollistaminenkin. Sen tietää jokainen äiti ja isä, jonka lapsi on seurassa saanut harrastaa.


Hyvät juhlavieraat,

Tepsiläisyys on erottamaton osa turkulaisuutta ja kaupunkimme tarinaa. TPS on paitsi vahvistanut turkulaista kotiseutuidentiteettiä, niin myös luonut positiivista Turku-kuvaa, niin kansallisesti, kuin kansainvälisestikin.

Sadan vuoden aikana kehittynyt Turun palloseuran seuraidentiteetti- ja yhteisö onkin jotain sellaista, jota ei saavuteta pikavoitoin tai osteta rahalla. Se on seuraan ja yhteiseen tekemiseen sitoutumista niin vastoinkäymisten, kuin voittojenkin hetkellä. Se on riemua ja kyyneliä, yhdessä koettuja suuria tunteita. Katsomossa vuosikymmenestä toiseen yhdessä istuvia sukupolvia mustavalkoisissa väreissä.


Tällainen seuratoiminnan valtava tavoittavuus ja vaikuttavuus ei olisi mahdollista, ilman sitoutuneita seuratoimijoita. Ammattimaisen valmennustyön lisäksi Turun palloseuran lipun alla tehdäänkin vuosittain satojatuhansia tunteja vapaaehtoistyötä. Kansallisesti on arvioitu, että urheiluseuroissa vapaaehtoistyötä tekee vuosittain noin puoli miljoonaa suomalaista ja jos tälle sitoutuneelle työlle lasketaan vuosittainen hintalappu, niin se olisi peräti 700 miljoonaa euroa. Pelkästään Turun palloseuran kautta tehtävän vapaaehtoistyön aluetaloudellinen vaikutus on siis todella merkittävä. Yhteisöllisestä vaikutuksesta puhumattakaan.


Urheiluseuran yhteiskunnallista vaikutusta ei voi koskaan mitata vain euroissa. Silti Turun palloseuran juhlavuoden kunniaksi selvitetty yhteiskunnallinen vaikuttavuus - vuositasolla 36 miljoonaa euroa – vetää sanattomaksi. Tällä summalla luodaan konkreettisesti terveyttä, työtä ja toimeliaisuutta Turkuun.


Hyvät juhlavieraat,

Turun palloseura on myös monen ammatti- ja huippu-urheilijan kasvattiseura. Olympiakomitea selvitytti muutama vuosi sitten huippu-urheilun yhteiskunnallisia perusteluja ja muun muassa sitä, mikä huippu-urheilussa on arvokasta ja miksi se on yhteiskunnalle tärkeää. Yhdeksi tärkeimmäksi pointiksi nousi, että huippu-urheilu näyttää, ettei mahdotonta olekaan.


Nykyiset ja entiset tepsiläiset huippu-urheilijat tarjoavat nuorille esimerkin siitä, että unelmat voivat vuosien kovan työn avulla kasvaa todellisuudeksi. Yhteisönä me myös tarvitsemme hetkiä, jolloin voimme huutaa ”torilla tavataan!” – ja uudella Kauppatorilla todella kelpaa tavata, joten mustavalkoisille kultajuhlille on oiva paikka nyt myös seuraavan sadan vuoden ajaksi!


Hyvät ystävät,


TPS on yhteisö, joka kokoaa yhteen vapaaehtoiset, harrastajat, huippu-urheilijat, perheet, valmentajat ja järjestötoimijat. Se on yhteisö, joka kantaa yhtä ylpeänä niin mustavalkoisia värejä, kuin turkulaisuuttakin. Se on erottamaton osa kaupunkimme tarinaa.


Tahdonkin esittää Turun kaupungin puolesta lämpimät onnittelut seuranne satavuotisen taipaleen johdosta. Pidetään yhdessä huolta, että mustavalkoinen sydän sykkii Turussa vielä vuosisatojen ajan! Tämä kaupunki on mustavalkoinen.

0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page