Hyvät Holokaustin uhrien muisto ry:n sekä Turun juutalaisen seurakunnan edustajat ja muu yleisö,
Turulla on hieno ja pitkä historia avoimena ja kansainvälisenä kaupunkina. Erilaiset uudet aatteet, ja ideat ovat jo vuosisatojen ajan saavuttaneet Suomen Turun kautta. Turku on ollut monikulttuurinen kohtaamispaikka ja myös erilaisten uskonyhteisöjen koti jo satojen vuosien ajan. Se on ollut koti kaikille niille, jotka ovat halunneet kaupunkia kodikseen kutsua.
Samalla, kun voimme olla iloisia kaupunkimme rikkaasta historiasta, on kuitenkin hyvä tunnustaa, että kaupunkimme historiaan mahtuu myös synkkiä ajanjaksoja. Tällainen synkkä ajanjakso on myös syy siihen, minkä takia olemme tänään koolla. Olemme koolla muistamassa Hans Szybilskiä, joka oli yksi niistä kahdeksasta juutalaisesta, jotka Suomen valtio luovuttu Gestapolle 6.11.1942 ja joka murhattiin Auschwitzissa. Yksi niistä kuudesta miljoonasta murhatusta ihmisestä, joilla jokaisella oli oma ainutlaatuinen tarinansa ja elämänsä. Elämä, joka heiltä julmasti riistettiin.
Haluan kiittää Holokaustin uhrien muisto ry:tä, tästä aloitteesta. Nyt asennettava muistokivi on Suomen kahdeksas ja ensimmäinen Helsingin ulkopuolella. Kompastuskivillä kunnioitetaan kaikkien holokaustissa menehtyneiden ihmisten elämiä. Niiden kautta holokaustin uhrit, kuten tänään Hans Szybilski, voivat saada yksilölliset kasvot ja tulla muistetuksi. Silmittömän pahuuden uhrien inhimilliset kasvot auttavat meitä ymmärtämään ja toisaalta toimimaan siten, että mitään tällaista ei koskaan enää tapahdu. On meidän tehtävämme muistaa heitä, jotka eivät ole enää kertomassa omaa tarinaansa.
Holokausti edustaa niin käsittämätöntä pahuutta, että meidän on lähes mahdotonta ymmärtää sitä. Samalla on hyvä kuitenkin huomata, ettei holokaustikaan alkanut Auschwitzista, vaan se alkoi vihan kyllästämästä vastakkainasettelusta. Yhä arkisemmaksi muuttuneesta puheesta ”meistä” ja ”heistä”. Vahingoittamistarkoituksessa levitetyissä huhuista ja vääristellystä tiedosta. Puheet juutalaisista ja muista vähemmistöistä kovenivat hiljalleen, lähes huomaamatta. Siirryttiin arjen syrjintään ja taas askel askeleelta kohti yhä vakavampia tekoja.
Ensin juutalaisia vastaan kääntyi kuitenkin vain pieni ääriajattelua edustava vähemmistö, joka kylvi vihan siemeniä muualle yhteiskuntaan. Lopulta myös aivan tavalliset ihmiset tulivat osaksi vihan koneistoa. Jos eivät aktiivisesti, niin hiljaa hyväksyen. He ehkä ajattelivat, tämähän ei oikeastaan ole meidän ongelmamme, eikä se koske meidän elämäämme – se koskee ”heitä”. Muita, kuin meitä.
Vihan retoriikka oli onnistunut tehtävässään, kun tavalliset kaupunkilaiset käänsivät selkänsä naapureilleen, lähikaupan kauppiailleen, lasten koulutovereiden vanhemmille ja jopa ystävilleen. Me emme tiedä, mitä ajattelivat tässä talossa asuneet Szybilskin naapurit, kun hänet karkotettiin, mutta sen me tiedämme, että yhteiskuntana me epäonnistuimme, kun sallimme sen tapahtua.
Kun sanomme ”ei enää koskaan”. On tämäkin puoli historiasta tärkeää muistaa. Sen opetus on, että lopulta kyky äärimmäiseen pahuuteen, kuten myös äärimmäiseen hyvyyteen, asuu meissä tavallisissa ihmisissä.
Emme voi toisaalta tuudittautua siihen, että mikään tällainen ei olisi nyky-yhteiskunnassa enää mahdollista. Yhä edelleen löytyy poliittisia voimia, jotka hakevat kannatusta tietoisesta vastakkainasettelusta ja valheellisten tietojen levittämisestä. Näitä henkilöitä on jopa maailman korkeimpien johtajien joukossa. Vastuuton valta ja vihanlietsonta johtaa yhä nykypäivänäkin todellisiin väkivallantekoihin mm. uskonnollisia vähemmistöjä kohtaan. Olemme valitettavasti nähneet myös antisemitismin nousua Euroopassakin.
Holokaustin kauhut ovat ihmiskunnalle muistutus siitä, että ihmisoikeuksien ja demokratian puolustaminen on meidän kaikkein, ei vain harvojen tehtävä. Sillä yhteiskunta, joka sallii vihapuheen, muukalaisvihan ja rasismin mitä tahansa vähemmistöään kohtaan, ojentaa käden demokratiaa väheksyville voimille. Yhteistä ihmisyyttämme väheksyville voimille.
Meillä jokaisella on mahdollisuus valita, annammeko vihalle kasvutilaa yhteiskunnassamme. Turun kaupungin edustajana voin luvata, että tässä kaupungissa me anna tuumaakaan periksi vihapuheelle, rasismille tai antisemitismille.
Toivon, että tämä kompastuskivi on tässä muistuttamassa meitä ja tulevia sukupolvia Szybilskin tarinan kautta siitä, että me voimme aktiivisesti valita millaista maailmaa sanoilla ja teoillamme rakennamme. Sillä niin pahuudella, kuin myös hyvyydelläkin on inhimilliset kasvot.
