Hyvät Eurooppa-foorumin osallistujat,
Lämpimästi tervetuloa Turkuun ja nauttimaan Eurooppa-foorumin tämän vuoden viimeisestä ohjelmapäivästä. Tänään pääsemme puhumaan erityisesti suomalaisen Eurooppa politiikan suunnasta. Heti avaussanojeni jälkeen saamme kuulla turkulaisen pääministerimme Petteri Orpon ajatuksia siitä, miten hänen johtamansa hallitus näkee Suomen paikan osana Eurooppaa ja Euroopan paikan osana muuttuvaa ja kriisien koettelemaa maailmaa.
Euroopan unioni on perustuksiltaan arvoyhteisö, jonka vakaus rakentuu demokratian, ihmisoikeuksien, vapauden, kansanvallan, tasa-arvon ja oikeusvaltion kunnioittamisen varaan. Yhteisestä arvopohjasta ja keskinäisestä luottamuksesta rakentuva vakaus on myös eurooppalaisen vaurauden edellytys. Mutta kaikki tämä ei saa jäädä abstraktiksi tai kaukaiseksi asiaksi. Kuten Eurooppanuorten puheenjohtaja Amanda Alvesalo eilen eräässä tilaisuudessa hienosti totesi: Eurooppa on meitä varten.
Pääministeri Orpo totesi suurlähettiläspäivillä pitämässään puheenvuorossa, että ”Vahvaa ja välittävää Suomea ei rakenneta sisäänpäin käpertymällä”.
Suomi on aina historiansa käännekohdissa valinnut viisaasti kansainvälisen yhteistyön, avautumisen Eurooppaan ja ympäröivään maailmaan. On ollut valinta, että emme ole käpertyneet suljettujen rajojen taakse, vaan olemme tunnistaneet turvan, jota kansainväliset kumppanuudet luovat.
Kansainvälisyys ja avoimuus saattavat kuitenkin joskus tuntua abstrakteilta käsitteiltä tai vain strategioihin muodonvuoksi piilotettavilta muotisanoilta, joilta puuttuu syvempi merkitys. Näin ei kuitenkaan ole, kansainvälisyys ja avoimuus ovat valtavan voimakkaita muutosvoimia, jotka ovat vuosikymmenten aikana muovanneet suomalaista yhteiskuntaa, sen perustuksia myöden. Ne ovat muutosvoimia, jotka ovat vetäneet pienen ja syrjäisen, karttojen laidalla sijaitsevan maamme mukaan kasvuun ja kehitykseen.
Turku on Suomen vanhimpana kaupunkina kirjaimellisesti toiminut Suomen porttina länteen ja Eurooppaan. Turku on aina ollut paikka, jossa erilaiset ihmiset, ideat ja ajatukset ovat kohdanneet. Paikka, jossa on saanut ja voinut olla oma itsensä, paikka, jossa erilaisuudelle ja moninaisuudelle on aina ollut tilaa ja paikka, jossa on voinut rakentaa oman näköisiään hyvää elämää. Näistä kohtaamisista ja vapaudesta hengittää on aina myös syntynyt jotain uutta, eteenpäin työntävää virtaa, jolla omaa kotiseutua, Suomea ja maailmaa on muokattu.
Kaupungeilla on erityinen rooli luottamuksen ilmapiirin ja yhteisöllisyyden ylläpitäjänä. Kaupunkien tuottamat palvelut ovatkin mitä suurimmilta osin yhteiskuntaan kiinnittymisen palveluita, joiden varaan muun muassa oppiminen, työn tekeminen ja vaikka kotoutumisen onnistuminen nojaa. Pave Maijasen sanoin: ”Sillä jokainen, joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa”.
Työ, mm yksinäisyyden, syrjäytymisen ja eriarvoisuuden vähentämiseksi on työtä sen eteen, että jokainen suomalainen ja Suomessa asuva kokee tämän maan kodikseen ja puolustamisen arvoiseksi.
Olen hyvin iloinen siitä, että uudessa hallitusohjelmassa kaupunkien rooli kansainvälisen ja avoimen Suomen rakentajina on tunnistettu. Meidät nähdään kumppaneina muun muassa kansainvälisten osaajien houkuttelussa. Olemme osa samaa tiimiä, josta kertoo myös sitoutuminen strategisen yhteistyöallianssin käynnistämiseen valtion ja suurimpien kaupunkien kesken.
Tämä on rooli, joka on kaupungeille luontainen ja jonka otamme mielellämme.
Hyvät foorumin osallistujat,
Suomi vanhenee ja osaajapula on keskeinen este yritystemme kasvulle. Puhumme paljon kansainvälisistä osaajista ja heidän houkuttelunsa tarpeesta, mutta välttelemme helposti keskustelua siitä, miksi Suomi ei houkuta, eikä varsinkaan onnistu pitämään kiinni tänne muuttavista osaajista.
Helsingin Sanomien Washingtonin kirjeenvaihtaja Elina Väntönen kirjoitti muutama viikko sitten mielenkiintoisen artikkelin, jossa hän reflektoi oman perheensä kokemuksista Yhdysvaltoihin muuton jälkeen. Hän pohti artikkelissa sitä, miten jännitti oman lapsensa kouluun menoa, kun yhtäkkiä oma perhe olikin maahanmuuttajaperhe, jonka lapsi ei puhunut paikallista kieltä. Suomalaisesta ongelmalähtöisestä keskustelusta takaraivoon oli jäänyt pelko, että oma lapsi olisi uudessa koulussa kenties jonkinlainen riippakivi. Jotenkin hankala tapaus tai häiriö, kun nyt ummikkona tupsahtaa periamerikkalaiseen luokkaan. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan Väntösen lapsi otettiin vastaan tottuneesti ja ilolla. Vaikka kyse oli subjektiivisesta kokemuksesta, niin tapaus sai hänet pohtimaan mikä on erilaista Suomen ja Yhdysvaltojen tavassa toivottaa kansainväliset osaajat ja heidän perheensä tervetulleeksi.
Väntösen havainto olikin, että yhdysvaltalaisessa naapurustossa kukaan ei oleta, pelkästään yhteiskunnan kantavan vastuuta uusista tulijoista, vaan vastuussa ja vastaanottamassa on koko yhteisö. Ajatus on, että tulija on automaattisesti uusi osa yhteisöä. Joku, joka ilman muuta otetaan mukaan ja jota autetaan alkuun. Joku, joka on tuorein tulokas ”meidän porukkaamme”.
Korona-aika oli meille jokaiselle hyvä muistutus siitä, miltä tuntuu, kun yksilö eristetään arjen yhteisöistään. Kun keskustelen Suomeen työn perässä muuttaneiden kansainvälisten osaajien kanssa, kuulen usein, miten hankalimmalta tuntuu tunne siitä, että ei oikein kuulu minnekään, että Ei ole osa mitään yhteisöä.
Ehkä tässä juuri on ongelma.
Vaikka yhteiskunnan arvot ja tahtotila heijastuvat toki politiikkatoimien ja maahanmuuttolinjausten kauttakin, niin lopulta kyse on pitkälti ilmapiiristä ja kokemuksesta siitä, miten yhteisö ottaa uuden tulijan vastaan. Onko Suomi aidosti se arvoiltaan avoin ja kansainvälinen yhteiskunta, jota se paperilla ja strategisissa linjauksissa on.
Kansainvälisyys ja avoimuus ovat voimavaroja, jotka ovat aina olleet Suomelle keskeisiä. Kansainväliset osaajat tuovat mukanaan ainutlaatuisia taitoja, osaamista ja näkökulmia, jotka edistävät paitsi työelämäämme, myös koko yhteiskuntaamme.
Kansainvälisten osaajien vastaanottaminen ei ole pelkästään taloudellinen tai tekninen kysymys. Kyse on ennen kaikkea inhimillisestä kohtaamisesta. Siitä, että tulija otetaan vastaan tasavertaisena ja omana itsenään. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kielikoulutusta, asettumisen tukemista, sosiaalista verkostoitumista ja kulttuurista ohjausta. Mutta vielä enemmän, se tarkoittaa avointa sydäntä ja halua olla vastaanottava yhteisö, joka kuuntelee, arvostaa ja kunnioittaa jokaisen panosta. Sellaista yhteisöä, joka luo olon, että on tervetullut. Sellaista yhteisöä, jonka osana voi tuntea itsensä nähdyksi ja kuulluksi.