
Turku ja sen seutu ovat viime vuosina rikkoneet kasvuennusteita. Uuden väestöennusteen mukaan kaupungin väkiluku kasvaa 40 000–59 000 asukkaalla vuosina 2024–2040. Samalla Suomen väestönkasvu keskittyy yhä vahvemmin pääkaupunkiseudun, Tampereen ja Turun kasvukolmioon.
Turun vetovoima on seurausta rohkeista päätöksistä, joiden vaikutukset näkyvät nyt. Kasvu tuo työpaikkoja, verotuloja ja parempia palveluita, mutta myös haasteita – esimerkiksi maahanmuuton lisääntyessä kotouttamisen onnistuminen on ratkaisevan tärkeää. Siksi kasvu on tehtävä kestävästi, jotta Turku säilyy elinvoimaisena ja avoimena kaikille.
Turku ei voi vain reagoida muutoksiin – meidän on oltava muutoksen tekijöitä. Suunnan on pysyttävä kirkkaana, eikä kaupungin tule ajelehtia sattumanvaraisesti.
Kuntatalous tasapainoon kestävällä tavalla
Kuntatalouden epävakaus on pysyvä ilmiö. Suuret kaupungit, kuten Turku, kohtaavat kasvavia investointipaineita samaan aikaan, kun lakisääteiset tehtävät lisääntyvät ja valtionrahoitus vähenee. Sote- ja TE-uudistukset ovat tuoneet lisähaasteita: sote-uudistuksen myötä valtionosuudet ovat pienentyneet, ja TE-uudistuksen rahoitus on lähtökohtaisesti riittämätön. Lisäksi heikko suhdanne lisää työttömyyttä ja kasvattaa kaupunkien menoja.
Turku ei velkaannu perustoimintaansa varten, mutta investointien vuoksi kyllä – kuten muutkin kasvukaupungit. Ilman investointeja kaupunki ei voi kehittyä. Kaikille investoinneille, kuten uusille kouluille ja päiväkodeille, ei voida määrittää suoraa tuotto-odotusta, mutta ne ovat välttämättömiä. Sen sijaan infrainvestoinneille voidaan laskea tuotto esimerkiksi maankäytön tuloista ja tulevista verotuotoista. Myös elinvoimainvestointien aluetaloudellisia vaikutuksia voidaan arvioida, kuten on tehty esimerkiksi Elämyskeskushankkeessa.
Turun talouden avainluvut 2025:
• Toiminnan menot: noin 835 milj. euroa
• Veroprosentti: 7,1 %
• Velka/asukas 2024: 1 820 €/asukas (oikaistu lainakanta)
• Investointitavoite 2025: noin 330 milj. euroa
Turun kehittäminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja rohkeutta. Investointitasomme on ollut pitkään verrokkikaupunkeja matalampi, mutta nyt sitä on nostettu, jotta kaupunki voi kasvaa kestävästi ja että huolehdimme vastuullisesti kiinteistöomaisuudestamme. Jokainen investointi harkitaan tarkasti ja ilman niitä kaupungin kasvu hidastuu ja tulopohja heikkenee. Johdonmukainen ja pitkäjänteinen investointipolitiikka luo vakautta ja mahdollistaa myös yksityiset investoinnit. Kun uskomme itse itseemme, muutkin uskovat meihin.
Ilmastoinvestoinnit ovat myös taloudellisesti järkeviä
Turku haluaa olla edelläkävijä ilmastoasioissa – ei vain siksi, että se on vastuullista, vaan myös siksi, että se vahvistaa taloutta. Kestävä kehitys ja vihreä talous ovat tuoneet alueelle uusia työpaikkoja, kansainvälistä yhteistyötä ja merkittäviä EU-rahoituksia.
Turku on jo saavuttanut merkittäviä päästövähennyksiä, ja investoinnit vihreään siirtymään jatkuvat määrätietoisesti. Kestävät liikenneratkaisut, kuten raideliikenne sekä kävelyn ja pyöräilyn edistäminen, eivät ole pelkkiä kuluja – ne lisäävät kaupungin vetovoimaa ja tukevat pitkän aikavälin talouskasvua.
Turku panostaa kestävään kasvuun ja lasten tulevaisuuteen
Turun tulevaisuuden tulee perustua kestävään kasvuun, elinvoimaiseen kaupunkiympäristöön ja lasten sekä nuorten hyvinvointiin. Lapsiperheiden määrä on kaupungissa kasvanut, mikä on positiivinen signaali. Samalla kasvatuksen ja opetuksen investointitarpeet ovat suuret.
Esimerkiksi 1980-luvun lopusta vuoteen 2010 Turussa ei rakennettu yhtään uutta päiväkotia, ja koulujen peruskorjaukset olivat täysin riittämättömiä. Nykyinen valtuusto on tehnyt selkeän arvovalinnan: lasten ja nuorten hyvinvointiin panostetaan, ja terveelliset sekä turvalliset oppimisympäristöt ovat keskeinen osa tätä sitoumusta.
Turun Tiedepuisto – innovaatioiden ja kasvun keskus
Turun Tiedepuisto on kaupungin merkittävin kasvua vauhdittava kehityskohde. Sen tavoitteena on luoda kansainvälisesti houkutteleva innovaatio- ja osaamiskeskittymä, joka erottuu rohkeilla kokeiluilla ja erinomaisella saavutettavuudellaan.
Tiedepuiston merkitys on valtava: se vahvistaa Turun kilpailukykyä, tuo alueelle investointeja ja synnyttää uusia työpaikkoja. Viimeisten viiden vuoden aikana sinne on syntynyt noin 10 000 uutta työpaikkaa.
Rakennamme Turun tulevaisuutta yhdessä
Turun tulevaisuus ei synny itsestään – se rakentuu niillä päätöksillä, joita teemme tänään. Me olemme kestävän kasvun ja kehityksen suunnannäyttäjä. Pidetään kiinni visiostamme ja tehdään Turusta entistä vahvempi, elinvoimaisempi ja kestävämpi kaupunki.
Tulevaisuudessa Turku tunnetaan yhtenä maailman innovatiivisimmista kaupungeista – samalla kun olemme johtava ilmasto- ja luontokaupunki. Tämä onnistuu vain yhteistyössä alueen ihmisten, yritysten, yrittäjien ja korkeakoulujen kanssa. Yhdessä teemme tulevaisuuden.
Comments