Lukutaito on perusoikeus – ja meidän on puolustettava sitä
- minnaarve
- 31.3.
- 2 min käytetty lukemiseen

Lukutaito ei ole vain koulutuksen asia. Se on yhteiskunnan perusta – osallisuuden, ymmärryksen ja toivon kivijalka. Kun ihminen osaa lukea, hän voi oppia, osallistua, työllistyä ja rakentaa elämäänsä. Ilman lukutaitoa moni ovi pysyy suljettuna.
Turussa olemme nähneet, että kun lasten ja nuorten lukutaitoa tuetaan arjessa, vaikutukset näkyvät nopeasti. Päiväkodeissa ja kouluissa tehdään jo hienoa työtä vaikka tehtävää vielä onkin.
Lukutaitotyö ei voi jäädä myöskään vain lasten varaan. Nyt on aika kääntää katse työikäisiin ja maahan muuttaneisiin. Tiedämme, että liian moni aikuinen kamppailee heikon lukutaidon kanssa – usein hiljaa ja piilossa. Työllisyyden näkökulmasta kyse on vakavasta esteestä.
Keväällä käynnistyvä lukutaitohanke tarjoaa mahdollisuuden löytää keinoja havaita ja tukea heikkoa lukutaitoa – mutta sen aika on lyhyt. Siksi painotan: meidän kannattaa nyt keskittyä erityisesti nuoriin työttömiin, joiden työura on vielä alussa. Panostus lukutaitoon tässä ryhmässä kantaa pitkälle. Ja nyt meillä on siihen mahdollisuus, kun työllisyyspalvelut ovat kaupungin vastuulla.
Mitä meidän on tehtävä?
• Lukutaitotyö tarvitsee pysyvät rakenteet. Yksi ratkaisu voisi olla lukutaitokoordinaattori, jonka työ olisi viedä lukutaitoa eteenpäin poikkihallinnollisesti – vähän kuten esteettömyyskoordinaattorin työ toimii. En yleensä ehdota lisää uusia rooleja kaupungille mutta tämän asian eteen on käännettävä jokainen kivi.
• Jokaisella palvelulla on tärkeä rooli, ei vain varhaiskasvatuksessa tai opetuksessa. Erityisesti nostan kulttuuripalvelut. Tarvitsemme keskustelua: missä tilanteissa eri palveluissa voisi tukea lukutaitoa? Yhdessä varmasti keksimme enemmän vaikuttavia asioita.
• Meidän on koulutettava omaa henkilöstöämme. Heikkoa lukutaitoa pitää osata tunnistaa – niin varhaiskasvatuksessa kuin työvoimapalveluissa tai sote-työssä. Ja osaamista on myös ylläpidettävä.
• Meidän on tuettava jokaista tänne muuttavaa oppimaan lukemaan ja kehittämään kielitaitoaan. Tämä on avain suomalaiseen yhteiskuntaan kiinnittymiseen – ja se edellyttää yhteistyötä aikuiskoulutuksen, yhdistysten ja uskonnollisten yhteisöjen kanssa.
• Meidän on viestittävä selkeästi, mitä apua on tarjolla heille, jotka kokevat vaikeuksia lukemisen kanssa.
• Ja ennen kaikkea: meidän on ajateltava pitkäjänteisesti.Yksittäisillä toimilla ei käännetä suuntaa. Lukutaitotyö on pitkäjänteistä työtä, jossa temput eivät auta, siihen tarvitaan suunnitelma, sitoutumista ja yhteistä tahtoa.
Lopulta kyse on arvovalinnasta: haluammeko rakentaa kaupunkia, jossa jokaisella on mahdollisuus ymmärtää itseään ja maailmaa lukemisen kautta? Minun vastaukseni on selvä.
Turussa lukutaito on tulevaisuuden kysymys – ja sen puolesta meidän on toimittava nyt.
Comments